sunnuntai 16. marraskuuta 2014

SYKSYINEN AURINGONLASKU




Eräs syyskuinen ilta lähdettiin kaverin kanssa metsästämään hyvää paikkaa, jossa voisi kuvata auringonlaskua. Ajettiin vain eteenpäin, ja välillä toinen sanoi "käännytään tosta oikeelle". Mentiin kohti tuntematonta. Lopulta könötettiin kalliolla täristen kylmyydestä, vaikka oli vasta syyskuu. Kun aurinko pääsi puiden taakse, riensimme autoon penkkilämmityksen turvaan.

Syyskuusta tähän viikonloppuun, mistä se on koostunut? Ahkerasta salitreenistä, rentoutumisesta, leffoista, tv-sarjoista ja joulukorteista. Olen varmasti joskus maininnut, että tykkään askarrella, varsinkin kortteja ja leikekirjoja. Nyt missiona on ollut joulukortit läheisimmille, koska en enää porukoiden luona asu, niin aattelin lähettää itse omani. Vaikka korttien teko vie multa tunteja, niin mä nautin siitä. Pistän leffan pyörimään, samalla teen. Yleensä teen kortit aina itse, jos mulla on vain aikaa. Harvoin kaupan hyllyltä haen, ainoastaan kiireessä. Ajattelin, että voisin viikolla muutaman kuvan laittaa tekeleistäni, koska harrastus on tämäkin, enkä siitä paljoa ole kertonut. Askartelu on aina ollut osa mua, ja varsinkin suuri osa se on mun kaappeja. Osa tarvikkeista on vielä kotikotona, enkä tosiaankaan tajua, miten saan ne mahtumaan tänne kaksioon, ehkä joku päivä..

Löytyykö täältä muita, jotka tykkää itse tehdä kortteja tai ylipäätänsä askarrella? 

4 kommenttia:

  1. Itse tein varmaan about parikymppiseksi joulukortit itse. Sitten tyssäsi. Ennen tykkäsin näpertää kaikkea: neulahuovutin, tein fimo-massasta itselleni kännykoruja ym. ja tein niitä kortteja. Nyt ei ole enää inspiraatiota lähteä tekemään mitään. En tiedä johtuuko tämä sitten työelämään siirtymisestä (olen päiväkodissa töissä :D ). Äitienpäiväksi sentään saan yleensä kyllä vielä tehtyä kortin itse.

    Itse tehtyä korttia kyllä osaa arvostaa enemmän, kun tietää, että sen tekijä on uhrannut aikaa sen tekemiseen. Olisi hauska muuten nähdä sinun itse tekemiäsi kortteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, ehkä se into vielä joskus palaa! Kiitos mukavasta kommentista :)

      Poista

Lukijat